Klassikkoautot

Klassikkoautot

Auton yli satavuotiseen historiaan mahtuu paljon kehitystyötä, innovatiivisuutta ja huomattavia edistysaskelia. Kauas on tultu siitä, kun auto piti veivata käyntiin käsin tai moottorista sai irti vain alle kymmenen hevosvoimaa. Vaikka nykyajan kuljettajat ovat tottuneet ajomukavuuteen, elektronisiin toimintoihin ja automaattivaihteisiin kulkupeleissään, on vanhan ajan klassikkoautot nykypäivänä monelle rakas harrastus. Klassikkoautoiksi mielletään yleisesti sellaiset kulkuneuvot, jotka on valmistettu ennen vuotta 1980.

Klassikkoautot ovat nykypäivänä suosittu harrastus

Klassikkoautoja löytyy markkinoilta laaja tarjonta. Etenkin parina viime vuosikymmenenä niiden suosio on räjähtänyt kasvuun ja tänä päivänä on hyvin suosittua muun muassa korjata ja entisöidä autoja entiseen loistoonsa. Jotkin harrastajat muokkaavat autoista täysin uudenlaisia versioita ja lisäävät niihin jopa nykyajan autoista tuttuja mukavuuksia, kuten ajotietokoneita ja automaattisia sähkötoimintoja. Klassikkoautojen suosion salaisuus piileekin osin niiden yksinkertaisessa mekaniikassa, jota on helppo itse muokata.

1920 – 1940 -lukujen klassikoita

Autojen teollisen valmistuksen uranuurtaja on Fordin vuonna 1908 julkistama Ford Model T eli T-Ford, jota pidetään niin ikään yhtenä autoissa käytetyn varhaisen tekniikan merkittävimmistä ajoneuvoista. Se oli ensimmäinen 4-sylinterinen ja nelipaikkainen henkilöauto alle 1 000 dollarin hintaluokassa. Autossa oli kolme poljinta, joista yksi oli moottorijarru ja kaksi muuta hoitivat vaihteita. T-Ford käynnistettiin veivillä ja kaasua sekä käsijarrua ohjattiin vivuilla.

Aikansa pienin auto oli Fiat 500 Topolino, jonka valmistus alkoi vuonna 1936. Topolinossa oli 0,569-litrainen sivuventtiilimoottori, jonka tuottamat 13 hevosvoimaa saivat kulkuneuvon kulkemaan jopa 85 km/h. Varsinainen klassikko nykypäivänä on myös vuonna 1938 alkunsa saanut Volkswagen Kupla, jonka tuotantomäärät ylittivät aikanaan jopa T-Fordin ennätyksen. Kupla valmistettiin alun perin viisihenkisen perheen edulliseksi henkilöautoksi, jonka oli kyettävä nousemaan 30 % mäkiä sekä kestämään ulkosäilytys talviolosuhteissa.

1950-luvulla visuaalisuus oli valttia

1950-luvun klassikkoautot ovat pääsääntöisesti muotoilultaan linjakkaita, pehmeitä ja koristeellisia sekä kooltaan melko suuria. Fordin vuosien 1955-1970 välillä valmistama Fairlane-mallisto sai nimensä Henry Fordin Dearbornissa, Michiganissa, sijaitsevan tilan mukaan. Auto suunniteltiin alun perin kooltaan suureksi, mutta vuonna 1962 lähtien mallia muutettiin pienemmäksi. Fairlanea valmistettiin niin suora-6-, V8- kuin Y-block-moottoreillakin ja laajasta automallistosta löytyi sekä umpi- että avokattoisia malleja.

Toinen klassinen kaunotar 1950-luvulta on Chevrolet Impala, joka esiteltiin ensi kerran Chevrolet Bel Air -auton erikoisversiona vuonna 1958. Ford Fairlanen tavoin Impala noudattelee pehmeitä muotolinjoja, jonka kaarteet ja yksityiskohdat ovat kaunista katseltavaa. Impalaan oli saatavilla kolme erilaista moottoria; suora-6, pienilohkoinen V8 sekä isolohkoinen V8. Autoa käytettiin aikanaan perus perheautona ja useina vuosina se olikin Yhdysvaltain myydyin automalli.

1960-luvulla poniautot valtasivat markkinat

1960-luvulla autojen linjakkaaseen muotoiluun alettiin hakea vaihtelua ja tämän seurauksena Ford loi markkinoille uudenlaisen poniautoluokan ensimmäisen sukupolven Mustangillaan. Auto julkaistiin vuonna 1964 ja sen ominaispiirteisiin kuului lyhyt perä ja pitkä keula sekä urheilullinen imago. Mustangin suosio oli odottamatonta. Yhtiö oli arvioinut autojen menekin olevan 100 000 kappaletta ensimmäisen vuoden aikana, mutta todellisuudessa tilauksia vastaanotettiin hurjat 22 000 kappaletta jo ensimmäisen myyntipäivän aikana.

Ford Mustangin hurja suosio aiheutti kilpailijoissa painetta ja innoitti esimerkiksi Chevroletin luomaan vastineeksi oman menestyksekkään Camaro-sarjansa. Ensimmäisen sukupolven Chevrolet Camaro esiteltiin vuonna 1967 ja se muistutti muotoilultaan paljon Mustangia. Autosta oli saatavilla Super Sport- ja Rally Sport -mallit, jotka erosivat toisistaan lähinnä ulkomuodoltaan. Super Sportia koristi vauhdikkaat raidat ja Rallyn erikoisuus oli kätketyt ajovalot. Moottorina kulkupelistä löytyi tehokas 4,9-litrainen V8.

1970-luvulla muotoilu muuttui

Ford Mustangin esittely sai myös Chrysler Corporationin miettimään uudenlaista urheilullista automallia. Lopulta uuden tuotteen perustaksi valikoitui Plymouth Valiant, jonka muotoa muutettiin urheilullisempaan suuntaan. Uusi malli sai nimekseen Barracuda ja se tarjosi kaksi moottorivaihtoehtoa: 6-sylinterinen rivimoottori tai 8-sylinterinen V-moottori, joista jälkimmäinen antoi autolle jopa 235 hevosvoimaa. Barracuda sai loistavan vastaanoton ja sitä ylistettiin lehdistön toimesta “täydellisenä autona suorituskyvyn ja käytännöllisyyden kannalta katsottuna”.

Vaikka 1960- ja 1970-luvuilla panostettiin vielä ahkerasti autojen muotoiluun ja visuaalisuuteen etenkin suurien amerikanrautojen kohdalla, alkoi nykypäivään saakka kestänyt laatikkomaisuus ottaa hiljalleen valtaa autojen ulkoasussa. Suunnittelun, ainutlaatuisuuden ja muotoilun sijasta pääpainona auton valmistuksessa alkoi olla nopea tuotettavuus ja määrä. Markkinoita alkoi valtaamaan yksinkertaisella tekniikalla varustetut, niin sanotut pomminvarmat menopelit, joiden pienten vikojen korjaaminen oli helppoa myös kotitallissa.

Klassikkoautot Suomessa nykypäivänä

Suomessa klassikkoautot ovat varsin tavallinen näky katukuvassa, etenkin kesäisin, sillä harrastajamäärä alkaa olla maassamme melko suuri. Autoja maahantuodaan jopa ihan pelkkänä runkona, jonka jälkeen niitä kunnostetaan ja entisöidään usein yhdessä kavereiden kanssa jopa vuosien ajan. Valmiit luomukset asetetaan sitten ylpeänä näytteille eri klassikkoautonäyttelyihin ja -tilaisuuksiin, joita järjestetään ympäri vuoden joka puolella Suomea. Usein harrastajat myös pukeutuvat tilaisuuksiin vintage-teemaan mukaisesti.

Klassikkoautojen hinnat vaihtelevat melko suuresti. Harvinaisemmista yksilöistä saa luonnollisesti maksaa hieman suurempia summia, mutta oman auton voi parhaassa tapauksessa saada jopa vain tuhansilla euroilla, varsinkin jos omat kädentaidot riittävät sen kunnostamiseen. Jos auton ruuvaaminen ei kuitenkaan kiinnosta eikä valmiiksi entisöityyn klassikkoon ole taloudellisia resursseja, voi usean paikkakunnan harrastajaseuroilta vuokrata klassikkoauton käyttöönsä esimerkiksi erikoistilaisuuksien, kuten häiden tai syntymäpäiväjuhlien, ajaksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top