V8-Magazine Fotoskaba 2006

OHJEET JA SÄÄNNÖT

KILPAILUSÄÄNNÖT

Kilpailuaika on 16.6.2006–28.8.2006.

Kukin osallistuja saa osallistua kilpailuun vain yhdellä ennen julkaisemattomalla valokuvalla.

Kuvan tulee olla osallistujan itse ottama tekijänoikeusvapaa, mahdollisimman hyvälaatuinen JPG-formaatissa oleva kuva. Esimerkiksi netistä tallennetuilla, fotomontaaseilla, trikkikuvilla tai muuten manipuloiduilla otoksilla ei voi osallistua. Tekijänoikeuksien rikkomisesta voi joutua oikeudelliseen vastuuseen. Kuva ei saa olla hyvän maun vastainen tai Suomen lakia rikkova.

Kilpailukuvan yhteyteen tulee merkitä kuvaajan nimi yhteystietoineen sekä syntymävuosi. Kuvaajan yhteystietoja ei julkaista sivuillamme, ellei kuvaaja niin halua. Lisäksi kuvaan voi liittää maksimissaan 500 merkin pituisen kuvatekstin.

Kilpailuun voivat osallistua kaikki yksityiset henkilöt lukuun ottamatta kilpailun järjestämiseen suoraan tai välillisesti vaikuttavia henkilöitä.

V8-Magazinella on oikeus korvauksetta muokata, kopioida ja julkaista kaikkea sitä materiaalia, jonka käyttäjä on kilpailussa tuonut saataville.

KUVIEN LÄHETTÄMINEN

V8-Magazine Fotoskaba 2006 -kilpailuun voi osallistua lataamalla kilpailukuvansa kilpailusivustolle osoitteessa www.veekasi.net/fotoskaba. Osallistuminen on siis mahdollista vain netin välityksellä.

Kilpailukuvat päivittyvät kaikkien nähtäville verkkoon ja ne julkaistaan sivuilla saapumisjärjestyksessä.

Kuvien pitää olla jpg-muodossa vähintään 1600x1200 pikselin koossa.

VOITTAJAKUVIEN VALINTA

Lopullisen paremmuusjärjestyksen ratkaisee raati, joka koostuu V8-Magazinen toimituksesta. Kilpailussa palkitaan yhdeksän parasta kuvaa. Katso palkinnot täältä »

PEOPLE’S CHOICE

Yleisö saa äänestää omaa suosikkiansa People’s Choice -kisassa. Kukin äänestäjä voi äänestää yhtä kuvaa vain kerran. Kymmenen yleisöltä eniten ääniä saanutta kuvaa palkitaan Docendon kirjapalkinnoilla. Jos useammalla kuvalla on sama määrä ääniä, voittaja arvotaan näiden kesken. Katso palkinnot täältä »

YLEISÖÄÄNESTYS

Kaikkien yleisöäänestykseen osallistuneiden tai kommenttinsa jättäneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan Gislavedin rengassetti ja Veekasi-tuotepalkintoja. Arvonta suoritetaan 11.9.2006. Sanoma Magazines Finland Oy/V8-Magazine vastaa arpajaisverosta. Tutustu palkintoihin täältä »